sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kiireen keskellä



Tiedän, oma vika ja itseäni vaan tästä kiireestä syytänkin. Kaikkia kivoja asioita on tapahtunut, työlle uutta suuntaa löytynyt, vaan en uskalla vielä siitä hiiskahtaa kun haluan kaiken ensin varmistaa...

-

Olen parin viikon sisään repinyt ajan kuitenkin kahdelle Porvoon matkalle ja piipahdin Imatrallakin...

-


Yhtenä Maanantai-aamuna me rouvat, punaiseen farmariin istahdimme ja Porvooseen ajelimme. Pääkohde löytyy täältä www.porvoonwanharautakauppa.fi ja parikymmentä muuta paikkaa... esim. WSOY tehtaanmyymälä.

-

Paras löytöni oli kadoksissa ollut innostus ompelemiseen, oli jo aikakin löytää mokoma, petturi ollut jo jonkin aikaa. Taas tulemme hyvin juttuun! Kun vaan ajan vielä löytäisin, on tahti ollut melkoinen..

-

Viikonloppuna Mieheni kanssa uudestaan minilomalla Porvoossa, tosin töitäkin hieman tehtiin mutta enivei tuntuu kuin oltaisiin oikeasti lomailtu... Pörrinkin saa hakea vasta huomenna kotiin ;)

-
Kävimme Loviisaakin katsomassa, tuttuja tapaamassa. Ehdin kiertää kaupungilla, oli aikaa vain istua ja olla. Syötiin lammasta nepalilaisessa.

Illalla Porvoon paahtimoon, kävelimme.


-


Nyt ommella tahtoisin ja kynttilöitä valaisin, monenlaista kaunista väsäisin.


Vaan illat on pimeät ja voimat on vähäiset mutta teen mitä teen ja olen iloinen että taas teen.

---


(Katso tourism.porvoo.fi)









1 kommentti:

  1. ompelu innostuksen lisäksi näemmä löytynyt runosuonikin. onko ollut kadoksissa vaiko uusi tuttavuus, HYVÄ joka tapauksessa.
    Toivottavasti saamme lukea lisää aika ajoin
    t:ts

    VastaaPoista