sunnuntai 13. lokakuuta 2013

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Uutuus!

Ensimmäinen asiakaslehtemme on ilmestynyt! Tilaa omasi minulta!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Siivoamaan, hop!

Alkuvuoden puhutuin juttu on ollut meidän 9 Päivän Puhdistuskuuri. 
Niin allekirjoitan yllä olevan kuvatekstin.
Miten paljon ihmiset satsaavatkaan sisustamiseen aikaa ja rahaa ja jopa palkkaavat sisustussuunnittelijoita siihen (hyvä, hyvä!)!
Keittiöremonttia mietitään kuukausikaupalla "senhän pitää kestää ainakin seuraavat 20 vuotta" ja verhojen valintakin saattaa mietityttää vielä aamuyön tunteina.
Samaan aikaan, vaikka toive olisi elää pitkään ja mahdollisimman terveenä, omasta kehosta ei huolehdita samalla antaumuksella. Sääli.

Kaikki parhaat sisustusvinkit voisi tiivistää yhten ainoaan sanaan, mistä aloittaa, mikä on tärkein. Siivoa!

--- Sama juttu oman kehosi kanssa. Aloita perusasioista, puhdista ensin!
Puhdistuskuurin tulokset näkyvät jo kolmannen, neljännen päivän tienoilla, mutta isommat muutokset vasta viiveellä. Kuten kodin sisustamisessakin, eteisen siivous ei vielä riitä, mutta on hyvä alku!



Haluaisitko laittaa oman kotisi kuntoon?
Entäpä oman kehosi?
Ota yhteyttä!
Matleena
matoaalto@gmail.com