Tunnustan...

Aina en kehtaisi valittaa kiireestä kun se on niiiiin oma moka. Ei ole kukaan muu sopinut kalenteriani liian täyteen kuin minä itse.


Luulin vielä teini-iässä että minustakin tulee vanhempana järkevä ja jopa tasapainoinen aikuinen.

Ihailin ihmisiä, joilla oli aina aikaa kaikelle kivalle, kauniit kodit ja vaatteet, tukka ja kynnet aina laitettuna, oli aikaa järjestää illanistujaisia ja vähän hienompiakin juhlia. Ja tienraivaaja. Ehdottomasti.

Päätin, että näin minäkin. Sitten isona.
(Voin kertoa että tämän isommaksi en aio tulla. Kerran olin ja se oli liikaa. Nyt riittäisi puolet sen kertaisesta painonpudotuksesta.)

Minä, se sama haaveileva tyttölapsi, olenkin saanut todeta olevani pullukka, huonokuntoinen, epäjärjestelmällinen ja hieman jo ryppyinenkin rouva, jolla on kyllä kaunis koti kunhan sen siivoaa ja kynnetkin on kolme kertaa vuodessa nätit konventtiin mennessä. Voi elämä. Siskoseni, minne meni unelmamme?


Ikää tullessa haaveet muuttuivat.

Haluan miehen, joka rakentaa taloja, soittaa kitaraa ja ajaa moottoripyörällä. Kitaraa on taidettu soittaa kerran Lappeenrantaan muutettua ja polkupyörästäkin taitaa kumit olla tyhjiä. Taloja, tai siis salia, rakennettiinkin sitten koko viime kesä.

Haluan ulkomaille, raksoille. Se olikin paras neljä vuotta ikinä! Vaikka ehkäpä olosuhteet siellä jouduttivat sairastumistani, tekisimme päätöksen koska vaan uudestaan. (Superrakkaat terveiset teille ystäväni Riikaan ja entisille raksalaisille.)

Muistathan, sisko, myös valkoinen sohva piti olla ja punaviiniäkin lasissa välillä. Se on ja pysyy. Molemmilla. Lapsesta ja koirasta huolimatta.

En usko että edes havittelen mitään mahdottomia;
--- haluaisin että olisi voimaa tehdä tärkeintä työtä iloiten. Että kotini olisi aina avoin kaikille vieraille ja että se olisi itsellemmekin paras paikka olla. Että ansiotyö olisi mielekästä, haastavaa ja palkitsevaa eikä pelkkää rutinia. Ettei koskaan olisi niin kiire, ettei ystäviä muistaisi.
Olisi voimia pitää itsestään hyvää huolta. Saisi viisautta ymmärtää mitkä on omat voimavarat ja miten ne jakaa. Olisi aina jääkaapissa kylmää Riga shampanjaa ja kynttilöiden sytyttämiseen tulitikut löytyisi heti. Saisi edes kerran kuussa käydä kiireettä kirjastossa.
Olisi vieläkin enemmän aikaa olla elämäni miesten kanssa. Näkisi rakkaitaan enemmän.
Olisi muulloinkin kynnet lakatut.


Jos haaveilen mahdottomista, pyydän, älä kerro sitä minulle.